Olen ollut kusipää ja jumalauta nyt tuntuu hyvälle.

Pistin poikki lopullisesti suhteen, joka ei missään nimessä voi toimia. Outoa, että rakkaus on syypää siihen miksi ei voi olla mukavan ihmisen kanssa tekemisissä. Siis rakkaus, niin hyvä ja ylistetty asia, tuhosi aivan kaiken. Oikeastaan heti alusta astihan se oli selvää, ettei mikään tule toimimaan. Ei ainakaan niin kuin pitäisi. Se ei vain toimi, jos toinen haluaa olla vain ystävä ja toinen huomattavasti enemmän. Siitä huolimatta, pitkään olen tätä farssia jatkanut ja voin sanoa tämän matkan olleen erittäin kuluttavaa, vaikka en ole edes se rakastunut osapuoli. Surullista, mutta nyt se on kuitenkin ohi. Viimeinkin sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta sanoakseni itseni lopullisesti irti. Pyytämään, että hän ei enää ottaisi yhteyttä. Sanomaan, että en halua, että olemme enää edes ystäviä. En enää kaiken tämän jälkeen.


DSC01634-normal.jpg


Kerroin myös toiselle ystävälleni minua vaivaamat asiat. Kipeitä asioita sanottiin puolin ja toisin. Yllätyksekseni se ei tuntunut miltään. Se oli vain helpottavaa. Olisin olettanut olevani paniikissa, vihainen, surullinen ja kaikkea siltä väliltä, mutta ei mitään. Hän kysyikin milloin minusta on tullut näin kylmä ihminen ja ettei hän tunne minua enää. Tottahan se on, en taida tuntea enää itsekkään itseäni. Jotenkin asiat kuitenkin järjestyivät välillämme. Tapahtui kuin pieni ihme, joita ei yleensä tapahdu. Siitä saan varmasti kiittää ystäväni poikakaveria. Hän meidän välimme korjasi niin, että voimme rakentaa taas jotain uutta. Pitkästä aikaa minulla on taas hyvä olla ystäväni kanssa. Olen toiveikas jatkon suhteen. Toiveikas muutenkin.

Sain opiskelupaikan yllättäen. En tosiaankaan odottanut sitä kirjettä. Ei, en päässyt Livialle. Sen hetken muistan ikuisesti kun tiedon sain siitä etten päässyt sinne. Sillä hetkellä sain tietää, miltä tuntuu kun toivo on kuollut, enkä tosiaankaan halua tuntea sitä enää koskaan. Sain silloin oppia mitä tarkoitetaan sillä kun sanotaan, että putoaa tyhjän päälle. Päässä ei soinut muuta kuin kysymykset, mitä helvettiä nyt, siinäkö se oli, mitä oikein teen nyt... Ei voinut ajatella selvästi. Pettymys jäi pienimmäksi tunteeksi ja paniikki ehkä suurimmaksi. Aluksi en voinut uskoa sitä todeksi, mutta tottahan se oli. Seuraavana päivänä sain olla kiitollinen siitä, että ystäväni pyysi minua ulos. Sain muuta ajateltavaa sen päivän ajaksi. Pitkään käveltiin ympäri kaupunkia ja sen reuna alueita ja tottakai Rosa oli mukana etsimässä linnunraatoja. Minut pelasti puhtaasti postilaatikkoon tipahtanut kirje. "Sinut on valittu opiskelijaksi Ylä- Savon ammattiopistoon." Oikeasti, vaikka en edes käynyt pääsykokeissa. Pieni ihme tämäkin. Nyt on kuitenkin muutto edessä ja asunto hankittuna, sekä elämä edessä. Varsinkin kun sain nämä suhde solmuni selviksi.


DSC01621-normal.jpg


Lisätään vielä tähän, että töissäkin kulkee hyvin. Siihen nähden, että olin jo valmis lopettamaan yhteen väliin. Määräaikainen sopimus kuitenkin esti sen. Oikeastaan ihan hyvä niin, että esti. Sain hoidettua jaksoni Ha-konttorilla ja pääsen nyt takaisin kuudelta nousevien ryhmään. Maanantaina saan siis nukkua tunnin pitempää. Jes! Vaikka päädynkin takaisin kolmos-taloon, on tunti sen arvoinen. Hyvää viikonloppua kaikille!

Akarn