Takana on melkein kuukausi jo koulua ja opittu on vaikka mitä. Yllätyksekseni tämä maaseutuyrittäjä linja on aika konepainotteista. Se ei kyllä yhtään haittaa. Näin koneiden innokkaasta karsastajasta on saatu myötämielisempi yksilö koneiden suhteen. Niistä on avautunut ihan oma maailmansa. Tiedän suurin piirtein kaksitahtiöljyn ja öljyn eron. Sen, ettei raivaussahoihin saa tunkea punaista tavaraa vaan sen on oltava vihertävän-sinistä. Ettei kaikkeen käy sama merkki ja traktorissa on erikseen koneen öljyt ja peräöljyt. Olen saanut käyttää raivaussahaa, purkaa ja vaihtaa siihen terän. Kurkistaa laitteen sisälle. Korjata sen naru-käynnistys homman. Ajaa traktoria oikein urakalla, putsata viljasiilon, lypsää lehmää. Vaihtaa autoon koiranluun. Korjata syöttöpöydän akselin. Käyttää rosvoliittimiä sähköhommissa, porata metalliin reikiä, pestä painepesurilla, siivota navettaa, ajaa Avantilla paaleja ja rehua, sekä käyttää puimuria ja tehdä paaleja koulun jälkeen. Vieläpä vapaaehtoisesti! Kaikkea tämmöistä pientä ja suhteellisen helppoa. Auta armias kuinka sisäinen kaupunkilaiseni jaksaa innostua. Oikein kehrää päästessään tekemään. Olen niin oikeassa paikassa. Täysi noviisi ja viherpeukalo, mutta niin oikeassa paikassa. Välillä kyllä naurattaa kuinka noviisi olenkaan noihin luokkatovereihini verrattuna ja taas niin poikkeus joukossa, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan haittaa. Opin kokoajan enemmän ja enemmän.

Oikeastaan poikkeavuuteni ei jää siihen, että olen ainut, jolla ei ole taustalla omaa tilaa. Olen ainut täysi-ikäinen sillä luokalla. Melkein ainut, jolla ei ole traktorikorttia. Ainut, joka tulee lukio pohjalta. Lisäksi se toinen luokkamme tytöistä. En kuitenkaan ole ainut luokaltamme, joka asuu koulun asuntoloissa. Hyvin on siis lähtenyt käyntiin, vaikka vähän on joutunut totuttelemaan siihen ettei voikaan olla omassa rauhassa. Jos haluaa olla yksin joutuu lähtemään pihalle. Meitä on kuusi jakamassa saman kämpän ja nukumme kahden hengen huoneissa. Mukava porukka on kyllä osunut kohdalle. Sen myönnän.

Aloitus viikon suurin ongelma olikin ikävä noita kahta pentuani Misua ja Rosaa. Eläimet jäivät siis kotia. Aina viikonloppuisin kuitenkin käyn niitä katselemassa ja tiedän, että ovat hyvissä käsissä, joten ei heillä ole mitään hätää. Seuraava "ongelma" oli tajuta se, että olemme siellä kuin herran kukkarossa eli viikoittain on käynnissä vierotus Internetistä ja televisiosta. Kyllähän siellä Internettiin pääsee, mutta niin monen mutkan kautta, että ei paljon lähdetä nettiin huvikseen surffailemaan. Tai vaihtoehtoisesti voisi hankkia omat välineet sinne, mutta näin on kyllä ihan hyvä.

Suurin yllätys oli kuitenkin se kuinka kauheaa aikuisena on olla. Koskaan en ole tuntenut koti-ikävää, mutta nyt, aina kun lähden kotoa viikoksi koululle, riipaisee sisuksista aika pahasti. Ikinä ennen ei ole näin käynyt. Miten kukaan ikinä on voinut lähteä kotoansa pysyvästi? Onnekseni se jää siihen riipaisuun. Ja taas saan nauraa itselleni. Kuinka typerä osaan olla. Maitopurkin hankkiminen jääkaappiin on kovan työn takana, tai vessapaperin. Ihan perusasioiden hoitaminen siis. Laskut ovat tulleet tutuiksi, vaikkakin vain auton kautta. Tiesin, että oman auton pito maksaa, mutta että näin paljon. Kaikki mahdolliset verot, Kaskot ja liikennevakuutukset. Maksan siis kolmasosan autoni hinnasta joka vuosi. Lisäksi olen saanut täytellä jos jonkin moisia hakemuksia ja papereita. Opintotukea ja sen sellaista. Kehtasivat Kelalta laittaa opintotukipäätökseksi sen että: "Olet oikeutettu saamaan opintotukea", mutta vasta 1.8.2015 alkaen. Noh, eipä tullut edes kovin suurena yllätyksenä. Odotinkin tuota päätöstä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kesätyö rahoista onkin nyt hyötyä. Hyvää viikonloppua siis kaikille säädyille!

Akarn