Toivon, että tämä olisi viimeinen jouluni. Ei tarvitsisi enää ikinä juosta kaupoissa lahjojen perässä. Vääntää väkisin kortteja isovanhemmille. Esittää iloista ja olla niin saamarin rikki samalla.

Vielä puuttuu kaksi lahjaa, yksi veljelleni ja yksi parhaalle kaverilleni. Kauppaan siis maanantaina ja ainut mitä haluan tehdä on nukkua. Nukkua ja nukkua, niin kuin Ruusunen iänikuisessa tarinassaan. Odottaa omaa prinssiä, jota ei koskaan tule. 

DSC02407.jpg

Huoh, minua ja minun päätäni. Huoh, tätä talvea ja vuotta... Tänään tuli korkattua talven hiihtokausi. Hyvin meni puuterilumessa rämpiessä. Olin jopa hetken onnellinen kulkiessani Rosan vieressä. Se oli taas niin iloinen. Hyppi ja pomppi. Otti lumikylpyjä. Haisteli naapuruston viestit läpi, lähetti omat viestinsä eteenpäin. Oli niin onnellista koiraa. En tiedä miten se sen tekee. Miten koirat ylipäätään sen tekevät? Nauttivat siitä, että ovat osa tätä maailmaa. Eivät anna huomisen vaivata. Eivät haaveile muusta. Ottavat sen minkä saavat. Jaksavat olla kärsivällisiä ja odottaa sitä päivän lenkkiä, vaikka sitä ei tulisikaan.

Tänään sain myös erittäin kauniin nallen parhaalta ystävältäni. Juuri häneltä, jolle en ole vielä lahjaa hankkinut... Ja näen mielessäni korttien lintujenkin huutavan kivusta.

DSC02403.jpg

Akarn