Sen piti olla pieni lenkki, mutta jostain syystä se venähtikin kolmeen tuntiin. Tämä ei ole mitenkään yllättävää Rosan ja minun kohdallani. Jalat tahtovat ohjata menoa pään sijaan. Kävellään vaan menemään ja unohdetaan siinä sivussa ajan kulku. Eräänkin kerran lähdettiin kuun valon siivittämänä reissuun. Senkin piti olla lyhyt lenkki. Tyyliin käydään kiertämässä normaali reitti, eli noin tunnin pituinen matka, ja tullaan viimeistään kymmeneltä takaisin kotia. Lähdettiin sitten liikkeelle yhdeksän aikaan illalla. Lopputuloksena oli, että isäni soitti minulle huolissaan puoliltaöin selvittääkseen mihin olimme koiran kanssa hävinneet. Selitin sitten siinä päähän pistoani lähteä kaverille kahville viiden kilometrin päähän.

Tämänkin kertainen kuului näihin pitkiin lenkkeihin. Kolmen tunnin aikana ehdittiin nähdä vaikka mitä. Fasaaneja, joutsenia, sorsia, hanhia ja muita tavallisempia eläimiä kuten kissoja. Näimme myös reissulla haukan lentelemässä saalista etsien. Oli siis erittäin antoisa lenkki lintubongauksen kannalta. Kuvia tuli myös otettua ihan mukavasti ja osa jopa onnistui hyvin.

 

SDC11635-normal.jpg

SDC11535-normal.jpg

 

SDC11545a-normal.jpg

SDC11685-normal.jpg

SDC11658-normal.jpg

SDC11667-normal.jpg

SDC11654-normal.jpg

 

Reissun aikana käytiin kiertämässä ja katsomassa paria eri lätäkköä. Lammikoiksikin niitä voisi nimittää. Sen verran isoja ovat kuitenkin. Siitä sitten jatkettiin kohti virallista koirien uimarantaa. Rosa käveli koko matkan sinne ja takaisin tosi nätisti. Ei mitään valittamista. Kärsivällisesti se jaksoi odottaa, vaikka välillä jäinkin töllistelemään lintuja pitemmäksi aikaa. Rannalla pidätetty into sitten pääsikin purkautumaan kerralla. Hiekka vain lenteli varpaista koiran päästessä hihnansa pauloista. Tipahtipa se kiireessään jäihinkin, mutta pääsi omin voimin hetkessä ylös. Itsellä sydän löi ylimääräisen lyönnin koiran polskahtaessa, mutta eipä se Rosaa näyttänyt haittaavan. Meno jatkui entisellään. Lämpötilakin oli vielä plussan puolella, joten en jaksanut huolestua uintireissusta.

 

SDC11610-normal.jpg

SDC11587-normal.jpg

SDC11645-normal.jpg

 

Kaikkein parasta oli kuitenkin älynväläykseni lähteä maratonille kengillä, jotka vetelivät jo valmiiksi viimeisiään. Nehän heittivät henkensä matkan aikana. Toisesta kengästä lähti pohja kokonaan irti ja kävely muuttui erittäin vaikeaksi. Lopulta luovutin ja otin molemmat kengät pois jalasta ja kävelin loppu matkan avojaloin. Yllätyksekseni ei edes tullut kylmä. Sää olikin melko lämmin, mutta hieman harmaa, joka voi näkyä kuvistakin.

 

SDC11508-normal.jpg

Akarn