Kohta loppuu lomat, mutta ei se paljoa haittaa. Huomenna olen tuosta todennäköisesti ihan erimieltä, mutta ei vaivata päätä sillä. Toiveena olisi, että ehtisin enemmän olla hereillä valoisaan aikaan. Tehdä kaikkea kivaa, enkä aina tuolla pimeässä rämpiä. Onneksi sentään satoi vähän lunta maahan tuomaa valoa arkeen. Sitä onkin kaivattu. Unirytmit ovat taas kierähtäneet ympäri ja ämpäri. Kärrynpyöriä vetäneet oikein urakalla. Tunteja siirrelty illasta aamuun. Sinne ja tänne ja hieman vielä tuonne. Miksiköhän lomalla käy aina näin ja arkeen palaaminen on hampaiden kiristystä. Liekö liikaa puuhaa iltaisin kun ei ikuinen lapsi malta pistää nukkumaan. Aamulla sitten vanhuus iskee eikä jaksa nousta ylös ennen kolmea. Kuitenkin tein tänään makaronilaatikkoa. Mielestäni se onnistui oikein hyvin, vaikka alku ei hyviä lupaillut.

Aloitin keittiössä riehumisen lisäämällä makaronit kylmään veteen. Lättäsin sitten suolat ja öljyn kattilaan ja pistin hellalla lämpiämään. Tuossa vaiheessa otin fiksuna ihmisenä ohjeet käteen ja luin: " lisää makaronit, öljy ja suola kiehuvaan veteen". Hupsista, noh onneksi ei pahemmin käynyt. Siitä sitten tarmoa uhkuen aloitin sipulien pilkkomisen. Veitsi ja minä olemme niin hyvä pariskunta että... Kaikki sormet ovat vielä onneksi tallella. Tuosta jatkoin paistinpannun hakuun ja yllättäen sitä ei tarvinnutkaan pestä. Heitin jauhelihat pannulle ja olin jo sipulia lisäämässä kun tajusin, " Hei nuo kangasjutut voisi ottaa pois. Eivät näet välttämättä maistu kovin hyviltä." Tuon jälkeen ei sattunut mitään kummempaa. Ruskistin pilkotut sipulit ja jauhelihan. Voitelin kaksi vuokaa. Ladoin makaronit ja jauhelihat kerroksiksi vuokiin. Lisäsin muna-maito seoksen ja tökkäsin uuniin. Sitten odoteltiin tunti. Ja pitkä tunti se olikin nälän kurniessa mahassa. Vanhemmat sitten tulivat kotia oikein sopivasti ruuan valmistumisen aikaan ja sain mukavasti kehuja. Eivät kuulemma olleet muistaneet kuinka hyvää vasta paistettu makaronilaatikko voi olla. Ei sen puoleen, en minäkään. Nälkä on mausteista parhain.

 

DSC00687-normal.jpg

DSC00689-normal.jpg

Akarn