Nyt on tosiaankin tullut pohdittua jatko-opiskelu paikkaa vähän pakonkin edessä. Opolta tuli ukasu, että pitää tehdä kirjallinen suunnitelma tämän jakson aikana. Tuli pikkaisen kiire, mutta sain sen kuitenkin tehtyä ja huomenna olisi aika opolle. Jee! Tällä hetkellä minusta onkin tulossa agrologi. Vanhemmat ovat niin karsaasti suhtautuneet tuohon eläintenhoitajaksi kouluttautumiseen. Eivät he ole sanoneet mitään siitä, ettenkö saisi mennä, mutta heistä näkee etteivät he ole tyytyväisiä tilanteeseen. (Piru, kun osaan olla miellyttämisen haluinen ihminen. Varmasti olisin paimenkoira, jos koiraksi olisin syntynyt.) Haen siis nyt ensiksi tuolle korkeakoulu puolelle ainakin vuodeksi. Katson mistä agrologin ammatissa on oikeasti kyse. Onko se yhtään sellainen kuin odotan.

Ei tuo suunnitelmien muuttuminen kuitenkaan mitenkään iso asia ole. Agrologiksi ryhtyminen on aina ollut mielessä, mutta vähän on epäilyttänyt tuo virkamies touhu. Loppujenlopuksi kyseessähän on maatalousalan ammatti. Hyviä puolia tässä on, että lukion käynti tulee nyt tarpeelliseksi, sekä mahdollisesti tulevia työpaikkoja on ehkä enemmän tarjolla... Jos kukaan nyt käy enää töissä tuolloin.

Ostin eilen itselleni luonnostelukirjan tai oikeammin vesivärilehtiön. Koskaan aikaisemmin minulla  ei ole ollut sellaista ja nyt todella ihmettelen sitä miksi en ole hankkinut tuollaista aiemmin. Siihen on niin ihana piirtää ja maalata. Paperi on huomattavasti kalliimpaa, kuin mitä normaalisti käytän, mutta kyllä nuo ominaisuudet ovat sen arvoiset. Lukion opettajat voivat olla kyllä eri mieltä. Piirsin tänään koko uskonnontunnin ajan tuohon vihkoon.

DSC00825-normal.jpg

Akarn