Miten voikaan oikeasti käydä näin kipeää. Koko aamun tehnyt mieli juosta seinästä läpi, polkea jalkaa ja kirkua. Onneksi nyt on parempi olla. Burana vihdoinkin vaikuttaa kolme tuntia sen ottamisen jälkeen. Tuskattomana on hyvä olla. Ainakin melkein. Kaikki tämä alkoi eilen aivan yhtäkkiä. Ensin ei mitään ja sitten yhtäkkiä ei voikaan enää olla normaalisti. Huomasin sitten illalla syyn tuohon kipuun pestessäni hampaitani. Salakavalasti kahden hampaan väliin, juuri ienrajaan on ilmeisesti ilmestynyt reikä. Reiältä se ainakin tuntuu kipunsa puolesta. Tänään siis heräsin kahdeksalta varatakseni ajan hammaslääkäriltä. Sain sen ajan, mutta vasta kesäkuulle. Vitut, mä kuolen siihen mennessä. Ilmeisesti en osaa ilmaista hätääni tarpeeksi hyvin ja sitä, että nyt oikeasti sattuu. Soitin sitten tuonne yksityiselle puolelle. Aika on viikon päästä. Noh ei auta kuin kärvistellä tämä viikko. Tulee kunnon kivun siedätyshoito kurssi. Oma vika, mitä laiminlöin hampaitani nuorempana, enkä ole hakeutunut tarkastuksiin aikaisemmin. Nyt testataan sitten kunnolla tuota lääkevastaisuuttani. Katsotaan kuinka monta Buranaa tulen tämän viikon aikana ottamaan.

Näin tilanne kehittyy...

Pääsin hoitoon aikaisemmin mitä odotin. Nyt on hammas tarkistettu ja hoidettukin. Hieman purenta-arka se on vielä, mutta eiköhän se rauhoitu kohtapuoliin. Lääkäri ei löytänyt hampaasta päälisin puolin mitään vikaan. (Ilmeisesti se on värjäytymää, mitä aluksi reiäksi luulin.) Hän kuitenkin epäili, että särky johtuu vanhan paikan alle jääneistä bakteereista. Aloitettiin sitten juurihoito, mikä kismittää minua melkoisesti. En haluaisi "kuollutta" hammasta suuhuni, mutta on se parempi vaihtoehto kuin koko hampaan poisto. Ilkeän tästä tekee myös se, että joudun kokoajan muistuttamaan itselleni, että työntekijät ovat ammattitaitoisia ja tietävät kyllä mitä tekevät. Ovathan he tämän takia koulunsa käyneet. Kovan kolauksen kuitenkin jo ennestään hauraaseen luottamukseen antoi tuo epäilys siitä, että tämä kaikki johtuu aikaisemmasta huonosta paikkaustyöstä.

Itse toimenpide oli melko kivuton. Lääkärini ilmeisesti laittoikin puudutusta normaalia enemmän. Suurin piirtein puolet kasvoistani meni tunnottomaksi. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään. Olen muutenkin huono puutumaan ja ilmeisesti herkkä hampaistani. Välillä vihloi silti, mutta sen kyllä kesti jälkeen tuon aikaisemman jomotuksen. Hampaassa on nyt väliaikainen paikka, joten tilannetta seuraillaan ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Onneksi elukoitteni hampaat voivat hyvin!

 

SDC16621-normal.jpg

Akarn