Näin keskitalvella ikkunani täyttyy pienistä taideteoksista. Osaan jo odottaa noita jääkiteitä. Ne ilmestyvät joka vuosi, vaikka kaikkemme olemme tehneet, ettei niitä näkyisi. Ikkunaa on rapattu ja kuivattu. Tiivisteet tarkistettu moneen otteeseen. Nykyään ne saavat olla rauhassa. Vaikka ikkunan väliin päässyt kosteus ei koskaan tiedä hyvää, ovat nuo kiteen aina sydäntä lämmittävän kauniita. Pieniä muistutuksia elämän ihmeellisyydestä. Niistä myös tietää milloin kevät on lähellä. Noiden pienien kiteiden valloittama pinta-ala alkaa pienentyä aina pikkuhiljaa. Aivan kuin hiipisivät hiljaa karkuun auringon säteiden painostamana, mutta tulisivat seuraavana talvena käymään uudestaan kylässä.

 

 

Yllättävästi näin talvisin pikkulinnuilla on ollut tapana tulla istumaan ikkunalaudalleni katselemaan maailman menoa. Tai ei pikkulinnuilla vaan yhdellä pikkulinnulla. Töyhtöksi nimeämäni lintu kävi aina välillä morjenstamassa minua ja kissaani. Koskaan se ei ole törmännyt ikkunani lasiin, johtuen varmaan juuri noista jääkiteistä tai ikkunani maalauksista. Onpahan kerran laudalle lennähtänyt harakkakin pällistelemään maailmanmenoa. Seisoin itse juuri silloin ikkunan vieressä ja koskaan ennen en ole nähnyt mitään lintua niin läheltä. (Paitsi Töyhdön) Siinä tuijotimme hetken toisiamme jähmettyneinä, kunnes harakka lensi pois viereiseen kuuseen. Tuolloin tajusin ensimmäisen kerran, että harakalla on mustat koivet ja sen silmät ovat kuin hamsterilla, pirun mustat ja kiiltävät.

 

​

 

Ihmettelin silloin kovasti, miksi se siihen syöksyi. Jälkikäteen olen tullut siihen tulokseen, että harakka yritti napata Töyhtöä, mutta onnekseni Töyhtö pääsi karkuun. Tuolloin en vielä tiennyt, että harakat ottavat oikeasti pikkulintuja talvisin kiinni ravinnokseen. Sen opin raadollisella tavalla. Satuin yhtenä päivänä todistamaan harakoiden hyökkäystä varpusparven kimppuun. Nämä harakat saivat yhden niistä linnuista kiinni ja alkoivat riepottelemaan sitä ympäriinsä. Meteli oli huimaava, muiden varpusten palatessa puolustamaan tuota yhtä lintua. Ne saivatkin ajettua harakat hetkeksi pois tuon yhden linnun kimpusta, mutta aivan liian myöhään. Siihen se jäi maahan makaamaan täysin liikkumatta, tummaksi möykyksi. Ei sitä olisi linnuksi huomannut, jos ei olisi nähnyt tuota aikaisempaa tapahtumaa. Menin sitten tarkistamaan muodottomaksi möykyksi maahan vajonneen varpusen kuntoa ja totesin tarpeeksi lähelle päästyäni, ettei toivoa enää ollut. Ajatella muutama sekuntti sitten se lensi muiden mukana ja kaikki oli hyvin. Ja nyt se makaa tuossa maassa. Siirryin takaisin tielle ja pian harakka kantoikin tuon pienen linnun pois näköpiiristäni.

Akarn