Viime yönä tuli nukuttua tasan kolme tuntia. Järkyttävää, sillä normaalisti nukun helposti yli 12 tuntia päivässä. Tänään ei kuitenkaan ollut sellainen päivä. Seitsemästä asti olen pomppinut pystyssä, eikä tietoakaan mistään väsymyksestä. Vanhemmat sitä kovasti aamulla ihmettelivät. Harvemmin minä olen se ensimmäinen pystyssä. Varsinkaan silloin, kun olen lomalla. Koirakin katsoi ihmeissään. Siinä sitten selittelin ja vakuutin, että mitään erikoista ei ole tapahtumassa. Enkä ole lähdössä mitään kiellettyä tekemään. Tiedä häntä uskoivatko ollenkaan.


SDC11173-normal.jpg


Käytiin Keepun eli Rosan kanssa valloittamassa maailma ennätys aikataulussa. Milloinkohan olen viimeksi ollut lenkillä koiran kanssa ennen puolta päivää. Varmaan joskus silloin kun oli vielä energiaa ja omaa aikaa. Eli kauan, kauan sitten. Tehtiin siis Rosan kanssa normaali kierros. Tarkemmin noin tunnin pituinen lenkki. Käytiin pällistelemässä hevosia aitojen takaa. Sekä kierrettiin se perinteinen metsäpolku. Poikkeuksellisesti en tällä kertaa päästänyt Rosaa irti vastaan tulijoiden pelossa. Nimen omaan juuri ratsukoiden pelossa. Koskaan ei voi tietää miten jokin hevonen reagoi vastaan tulevaan koiraan. Eikä olisi kiva aiheuttaa onnettomuutta, vaikkakin vahingossa.

Tein tänään myös pikkuleipiä niin sanotulla voitaikina pohjalla. Onnistuivat mielestäni melko hyvin, vaikka ensimmäinen erä pääsikin melkein palamaan pohjaan. Pikkuisen reunat ehtivät mustua, ennen kuin syöksyin pelastamaan ne uunin kurimuksesta.


DSC00987-normal.jpg

Akarn