DSC01025-normal.jpg

Voisipa lentää pihalla vapaana ilman kahleita. Ilman lukemattomia velvollisuuksia. Ainoana huolen aiheena se mistä saisi ruuan kupuunsa ja... tietysti pedot sekä... Ehkä se ei olisikaan niin mahtavaa olla pikkulintu. Varmasti istuisin sielläkin jonkun pystyyn kuolleen puun oksalla nälissäni kiroten elämää. Samalla kadehtien naapuria, joka on onnistunut valtaamaan itselleen sen hienomman reviirin kaikkine hyönteisapajineen. Sen paremman ukon ja sen huomattavasti lämpimämmän ja viihtyisämmän kolon. Katselisin ohi lipuvia päiviä, muita eläimiä. Miettisin varmaan silloinkin että haluaisin olla jokin muu. Enkä varmasti olisi koskaan tyytyväinen mihinkään. Aivan sama, vaikka reviirini olisikin normaalia isompi. Ruoka paikkoja löytyisi ja olisi se oma lämmin pesä, johon käpertyä iltaisin. Enhän minä osaa olla mistään tyytyväinen.

Huomaisin tämän jopa pikkulintunakin varmasti pian. Tuntisin syyllisyyttä, häpeää ja tuskaa. Niin kuin nytkin. Piilottaisin sen kaiken itseni sisälle, kaiken taakse, ettei vain kukaan sitä vahingossakaan löytäisi. Tätä itse häpeääni. Jospa se sillä unohtuisi, mutta eihän se unohdu. Se katsoo takaisin kuvajaisista, järven pinnasta, kirkkaasta pellistä, ikkunan varjoista ja joka kerta se on aina pikkuisen karmeampaa katsottavaa. Huomaan, etten enää kestä sitä. En halua katsoa sitä enää. Työnnän sen kuitenkin väkisin pois. Eihän peileihin tarvitse katsoa. Eihän, jos ei halua.

DSC01022-normal.jpgDSC01020-normal.jpg

Jatkan pikkulinnun elämääni. Pieni sydämeni pamppailee. Nopeammin kuin olisi tarvis, nopeammin kuin olisi terveellistä. Haluaisin sen pysähtyvän, sillä ehdolla, että muille tulisi ongelmia mahdollisimman vähän. Toivoisin, että sydämeni luovuttaisi nukkuessani. Se olisi varmasti paras vaihtoehto kaikkien kannalta. Ei epäilyksiä, ei syytöksiä. Eihän se kuitenkaan niin tee. Se on vielä nuori ja vahva, vaikken haluaisi niin.

DSC01012-normal.jpg

Huomaan muiden naurun muuttuneen tuskaksi korvilleni. Eihän maailmassa ole mitään muuta naurettavaa kuin minä. Tosi itsekeskeistä. Myönnän sen ja inhoan itseäni sen vuoksi yhä enemmän. Vältän muita lintuja parhaani mukaan. Kuka oikeasti haluaisi olla tällaisen mustarastaan kanssa tekemisissä. Ei kukaan. Huomaan ystävilläni menevän huonosti. Syytän itseäni siitä. Sillä jos olisin parempi, jos en olisi tällainen paska, ehkä he eivät tuntisi niin kuin tuntevat. Etsin katseellani haukkoja. Kuvittelen itseni kylmän veden ympäröimäksi. Raavin ja puren itseäni. Haluan viiltää kurkkuni auki. Pidätän hengitystä. Teen kaiken tämän, vaikka en edes pidä kivusta... Häviän niin tämän taistelun.

Akarn