Jes! Ja taas mietin onko tämä kaikki oikeasti tämän arvoista. Maailmassa tuntuu olevan vain yksi ihminen. Vain yksi, joka ei ole saanut minua tuntemaan itseäni huonoksi, arvottomaksi ja rumaksi.

Pakko kysyä olenko oikeasti näin alhaalla, että tartun kiinni niihin, jotka vain satuttaa. Enkä anna mennä, vaikka vain sattuu. Tuntuu pahalta ja silti en haluaisi hylätä henkilöä, ystävää, joka on ollut kaverini niin pitkään..., mutta jokin on muuttunut. 

​

Ei hän ole paha ihminen. Silti hän iskee tikareita selkääni. Huomaamattaan, tarkoittamatta. Sanoo ja tekee asioita, jotka lyövät minut lähelle kuilun reunaa. Ei hän minua tahallaan satuta. Hän vain on... Niin irrallaan. Yrittää selviytyä siinä missä minäkin. Mutta on liikaa asioita, joita en voi sulattaa väliltämme enää. Asioita, jotka ovat varmasti olleet jo pitkään ilmassa, en vain ole tajunnut niitä. Tärkein niistä on, etten voi luottaa häneen. Kaikki mitä sanon leviää kuin kulovalkea. En voi kertoa hänelle yhtään mitään. En uskalla enää. Ja se hiertää välejämme. Hän onkin kysynyt siitä, miksen kerro hänelle enää mitään... Vastasin, ettei ole mitään kerrottavaa. Samalla kaikki painaa sydäntäni tuplasti, estää ilman kulun keuhkoihin, viiltää ihoni riekaleiksi. Toinen on se, että hän vahtii jokaisen askeleeni. Määräilee, manipuloi taitavasti. Tuntuu kuin hän pitäisi minua liian lyhyessä lieassa. En voi ymmärtää, miten tässä on näin päässyt käymään. Kaiken pitää mennä juuri niin kuin hän haluaa. Jos ei mene, ei kenelläkään ole hauskaa. Ei tällaista ollut ennen... Vai oliko? Olenko ollut niin sinisilmäinen ja antanut mennä vain ohi. Kolmas asia on sanat, joita hän käyttää. Ne satuttavat. Tiedän, en ole muotitietoinen, en osaa meikata, vaatekaappini sisältö on mitä on, omistan luonnostaa maantienväriset hiukset, on keltaiset, huonot hampaat, mummon jalat, isot kädet... Ei minussa ole mitään kaunista. Silmätkin ovat liian pienet. Onko se kuitenkin sanottava ääneen? Tajuan kyllä vihjailun. Lisäksi en osaa mitään. Teen aina kaiken väärin. Kuulostaa lähes narsistiselta touhulta, mutta ei... Pahinta on, etten jaksa enää tukea häntä hänen ongelmissaan. Niitä on niin paljon. Haluaisin vain pistää poikki, mutta mitä sitten tapahtuu? Varsinkin hänelle...

Ja pian mietin. Onko tässä mitään järkeä? Miksi kaikilla on paha olla? Näyttäkää minulle oikeasti onnellinen ihminen. Kertokaa, että tässä on jotain järkeä. Että toivoa on vielä. Niin, että jaksan taistella itseäni vastaan. Toimia kuten tässä:. 

Pale - Within Temptation, https://www.youtube.com/watch?v=VsskNx5qNjY

Akarn