Tänään ei selvästikään nukuta. Ei saada sielulle rauhaa. Ei ainakaan vielä vähään aikaan. Herran muistiin ei ole nukuttanut näin ja samaa aikaan piinannut näin outo ahdistus. Hyvin heikko ahdistus, mutta piinaava. En ole vähään aikaan kirjoittanut. Joulu on ehtinyt mennä, niin kuin yksi kevät, yksi kesä ja yksi syksy. Kohta on uusivuosi. Luvultaan 2017. Uskomatonta.

DSC04748.jpg

Vielä en ole itseäni hengiltä saanut, vaikka kyseisen toiveen lähetänkin ainakin kerran päivässä, joskus useamminkin. Itse asiassa minulla menee älyttömän hyvin. Paremmin kuin koskaan ja... Koulu junnaa paikoillaan, enkä jaksa välittää siitä, vaikka stressin ja huolen siitä kyllä kannan. Olen onnellinen lähes maanisissa mittasuhteissa ja samassa lauseessa haluan kuolla. Minua rakastetaan ja minä en rakasta ketään. Tekisi mieli käydä suihkussa, vaikka tiedän etten itseäni puhtaaksi saa vaikka kuinka hankaisin. Tietysti siihenkään ei ole mitään suoraa syytä. En kadu mitään, en häpeä mitään. Toivon suuria ja toteutan pieniä. Pelkään kokoajan ja... hahahhah olen ihan sekaisin. :) Tähän sopiikin lisätä:

"Where's the "good" in "goodbye"?
Where's the "nice" in "nice try"?
Where's the "us" in "trust" gone?
Where's the "soul" in "soldier on"?
Now I'm the "lone" in "lonely"
'Cause I don't own you only
I can take this mistake
But I can't take the ache from heartbreak"

The Script, No Good in Goodbye

DSC04754.jpg

Hyvää Uutta Vuotta 2017

Akarn