Saavun kotia viikonloppureissun jälkeen, ystäväni synttäreiden. Rosa taapertaa vastaan innoissaan, häntä viskaten puolelta toiselle, kolmijalkaisena. Sen silmät loistavat, sen koko olemus julistaa rakkautta tätä maailmaa kohtaa, se katsoo suoraan minuun, silmät loistaen ja minä rutistun maan ja taivaan väliin. Rutistun ja murskaannun pieniksi palasiksi. Hetkeen en pysty tuntemaan mitään muuta kuin sen taivaan painon, näkö menee ja hengitys salpautuu. Palaan tähän hetkeen, koira pyörii jaloissani, kumarrun tervehtimään sitä ja yritän saada hengitystäni kulkemaan. Se on aivan innoissaan. Se tepsuttaa paikoillaan, kähisee nauruaan, ja sen häntä pyörii rupellina ympyrää. Kissa tulee vastaan mäykyen, kosketan sen pehmeään turkkia, kuljetan käsiä sen korvien yli. Rosa tunkee väliin, sen häntä läppäsee Mäykiä kuonolle. Mäyki hyppää kauemmas ja turvallisen matkan päähän tuosta pyörivästä rupellista. Vanhemmat tervehtivät minua olohuoneesta, kiskoudun nyt todella takaisin tästä hetkestä. Pystyn taas hengitämään ja puhumaan. Kerron miten reissu meni ja juttelemme niitä näitä, kevyttä asiaa. Unohdan pieneksi hetkeksi koiran, mutta sitten näen taas sen varovan jalkaansa, kävelevän varpaillaan. Yritän saada selvitettyä kumpaa se varoo leikattua vai leikkaamatonta. Päädyn leikkaamattomaan, sydäntä puristaa, olo on kireä, hymyilen vanhemmilleni. Aika kuluu, huomaan Rosan korvan punoittavan lievästi. Äiti kysyy niistä aikaisemmin mainitsemistani korvatipoista, joita olin kovasti viimeksi kehunut. Vetramilin-korvatipoista. Sanon, että itse ostin niitä eläinlääkäriltä, mutta luulen, että Mustista ja Mirristä tai ehkä apteekista voisi niitä löytyä. Oloni muuttuu entisestään kireämmäksi. Totean sitten, että minulla on niitä korvatippoja kaapissani, mutta mietin samalla kuinka nopeasti voisin ne tuoda ja kireys kasvaa. Viikko on helvetin pitkä aika odottaa ja antaa alkavan tulehduksen muhia. Äiti mainitsee siitä, että voi käydä maanantaina pyörällä hakemassa niitä keskustasta, helpotun hiukan. Lopulta kuitenkin sovimme, että lähetän ne lääkkeet toisen veljeni matkassa kotia maanantaina. Yritän varovaisesti nostaa tuota koiran jalkaa puheeksi.Se ei oikein ota tuulta alleen. Annan olla.

Tosiasia on, että itse en pysty sitä enää hoitamaan, en vain pysty. Vanhemmat sen hoidon joutuisivat maksamaan. Ja, silloin kun kävin röntgenissä tuon koiran kanssa he lupautuivat sen tekemään. Silloin niistä röntgenistä löytyi osittain revennyt ristiside ja löysyyttä nivelessä, mutta koska Rosa käveli silloin vielä suhteellisen hyvin kumallakin jalalla, eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että tarkkaillaan ja annetaan sen toisen, leikatun, jalan parantua rauhassa ja jos tilanne pahenee niin silloin leikataan. Nyt on aikaa kulunut ja tilanne huonompi. Oikeastaan tämä on se syy miksi Rosan vein vanhemmilleni ja miksi kissa seurasi perässä. En todellakaan halunnut rasittaa sitä koiran ristisidettä portaissa hyppimisillä. Sen näki liiankin selvästi, kuinka paljon takapakkia jalan parantumisessa tuli, kun se hissi päätti olla toimimatta. Eikä koiraa voi pitää koko päivää sisällä odottamassa, että milloin talonmies päättää käydä sen hissin taas laittamassa kuntoon. Yritin aluksi pitää kissan itselläni, mutta Rosalle tuli ylättäen puun takaa eroahdistusta, ja Misukin alkoi mouruamaan ja kulkemaan levottomasti ympäri kämppää. Kummankin outo käytös loppui kuin seinään viedessäni kissankin vanhemmilleni. Ja minä jäin yksin Kapun kanssa tähän kämppään.

Pistän kännykän laturiin ja saan siihen pientä eloa aikaan. Olen saanut muutaman viestin kaveriltani ja kuningaaltani, vastailen niihin. Olen levoton, syön jotakin, käyn entisessä huoneessani kuuntelemassa musiikkia, sieltä huomaa merkit poissaolostani ja mutta myös merkit aikaisemmasta elämästäni. Palaan takaisin alakertaan, mutta yhtäkkiä meinaan taas tukehtua tähän elämään. Karkaan takaisin ylös, kyyneleet valuvat pitkin poskia, tunnen kivun, tunnen tuskan, näen umpikujan. Saan itseni rauhoittumaan, palaan takaisin alas, yritän nyt kovemmin ottaa tuota koiran jalkaa puheeksi. Tälläkertaa onnistun, keskustelun aikana vanhemmat kysyvät, että mitä minä haluan tehdä. Minä haluan, että tuo koira leikataan, minä haluan, että tuo koira pystyy taas juoksemaan, minä halua, että tämä olisi jo ohi, mutta vastaa, että en tiedä. Ilmassa on aavistus koiran lopettamisesta, mutta kukaan ei ota sitä puheeksi, kukaan ei halua mainita edes sitä. Asiaa sivutaan lievästi. Lopulta saamme sovittua, että soitan eläinlääkärille tämän viikon aikana ja kysyn hänen mielipidettä tästä tilanteesta. Olen kireä ja levoton. Vähän ajan päästä päätän lähteä takaisin kämpilleni. Ja ensimmäistä kertaa kadun tätä koiraa, ensimmäistä kertaa toivon, etten olisi koskaan nähnyt sen kuvaa netissä, kuvaa, jonka pystyn maalaamaan silmieni eteen tarkalleen yksityiskohtineen aivan milloin tahansa. Kuvan, jota esittelin kaverilleni leikillä, että tämän minä haluan ja jotenkin siitä tuli totta. Kuvan, jossa rakastuin Rosan pikkuruisiin kynsiin ja rakastan niitä edelleenkin. Ensimmäistä kertaa toivon, etten koskaan olisi halunnut koiraa, ensimmäistä kertaa toivon, että Rosa olisi jonkun muun koira, jonkun muun koira, joka olisi pystynyt pitämään sen painon kurissa, jonkun muun joka olisi tämänkin osannut tehdä oikein. Ensimmäistä kertaa toivon, että voisin perua kaikki yhteiset hetket, lukemattomat reissut, jokaisen hetken jolloin se on saanut minut nauramaan, jokaisen ilon pilkahduksen, jotta saisin sen taas terveeksi ja juoksemaan. Jotta saisin sen juoksemaan.

Kotimatkan kämpilleni itken ja huudan. Huudan tuskaani, huudan sydämestäni. Katselen vastaan tulevia autoja sillä silmällä. Olen niin ennenkin tehnyt. Pakotan itseni muistamaan, että toisen ratin takana voi olla joku joka oikeasti haluaa elää. Mietin ojan penkkoja, mutta en käännä rattia. Loppumatkasta ikettyäni kyyneleeni minua palelee luuytimiä myöten, tärisen ratissa. Olen vaarallinen muille ja itselleni. Tiedän sen. Kämpillä Kapu tulee katsomaan terraarionsa nurkkaan, että kuka tuli paikalle. Sivelen sen kylkeä kevyesti sormellani, annan juustopalasen, lisään jyviä, vaihdan veden ja tiedän, että huomenna suoritan taas.

Akarn

(https://www.youtube.com/watch?v=-uPN0cr0QDo&list=RD-uPN0cr0QDo&start_radio=1)