Eilen oli oikein kaunis päivä niin kuin tänäänkin. Aurinko paistoi ja lumi värjäytyi valon säteiden vaikutuksesta kultaiseksi leiskuvaksi mereksi. Valkea kuura peitti kaikkea hentona taideteoksena. Hengitys huurusi ja pakkanen pisteli poskia. Pikkulinnut pomppivat pensaissa ja säksättivät toisilleen. Olin onnellinen.

Pidän pakkasesta. Sitä en voi kiistää. Odotan aina  innolla sitä kun pääsee vetämään sukset jalkaan ja hiihtämään koiran kanssa korpeen tai luistelemaan jäälle niin pitkäksi aikaa, että on pakko mennä sisälle, jotta varpaat eivät tippuisi omia aikojaa. Rakastan meren päällä kävelemistä, nuotion sytyttämistä, makkaran paistoa ja kuuman mehun juomista, pörheitä pikkulintuja, kuurapartaa, lumen narskuntaa. Listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin. Talvi on vain niin täynnä mahdollisuuksia. Kunnon talvi siis. Silloin kun näkee eteensä, vaikka ei olisi katulamppuja lähimaillakaan ja vain tähdet tuikkisivat taivaalla. 

Käytiin Rosan kanssa päivän lenkki heti koulun jälkeen. Valoisaan aikaan siis. Mitä tapahtuu kohdallani aivan liian harvoin, sen näki koirastakin. Häntä heilu ja energiaa oli. Pitkään aikaa en ole sitä yhtä onnellisena nähnyt. Voi olla, että se heijasti omia tunteitani. Lenkille lähtö siis sujui kaikkea muuta kuin oppikirjojen mukaan. Rosa kiskoi hihnassa, pomppi ojissa, veti siksakkia tien toiselta puolelta toiselle ja riehu ympärilläni. Okei myönnetään. Riehutin sitä ihan tarkoituksella. Heittelin lumipalloja, kutsuin luokse ja juoksin itse karkuun. Oi, että oli hauskaa.

Muutenkin tämä lenkki osoittautui arvokkaaksi kokemukseksi. Pysähdyttiin Rosan kanssa katselemaan metsän harvennushakkuita. Oli aika outo kokemus katsella vierestä isojen puiden kaatumista. Kaatuivat kuin kuninkaat hidastetussa videossa ryskeen ja paukunnan saattelemana. Olin samalla kertaa sekä oudon haltioitunut että surullinen. Emme jääneet siihen kovin pitkäksi aikaan. Rosaa selvästi pelotti ryskyntä ja paukunta. Siinä se katseli minua pyytävästi häntä hyvin matalalla. Sanoen selvästi, että "Mennään jo." Rosa ei tosiaankaan ole maailman rohkein koira, mutta ei se haittaa, vaikka se piiloutuukin mieluummin taakseni kuin puolustaa minua uhkaavissa tilanteissa.

Jatkettiin siitä sitten peltoaukealle, jossa päästiinkin  harjoittelemaan kauriin loikkia. Rosalla on aina välillä tapana loikkia kuin kauris sen innostuessa toden teolla. Otettiin pari virallista noutoharjoitusta ja sitten annettiin mennä vapaasti mielen mukaan. Kinattiin kepistä ja riehuttiin. Kaikesta juoksemisesta ja tonttupuvusta huolimatta Rosalle ilmeisesti tuli hieman kylmä tuona aikana. Aloitti nostelemaan jalkojaan. Olihan pihalla pakkasta sentään -15 astetta. Itsellänikin alkoi sormet kohmettua pikkuhiljaa, joten lähdettiin sitten kotia kohti. Paluu matkalla törmättiin käpytikkaan ja pysähdyin ottamaan kuvia. Tällä kertaa ei kuitenkaan onnistanut. Kameran asetukset eivät olleet oikeat ja kotia oli kiire. Kotona sitten annoin elukoille päivän ruuan julmasti piilottamalla sen pitkin kämppää. Tein myös niille herkuista pulma tehtäviä. Niitä on vain niin kiva katsella kun puuhailevat. Yllätyksekseni sain kissankin osallistumaan herkun metsästykseen mukijonosta.

Voi kuinka paljon rakastankaan näitä kahta pentuani!

Akarn