Tiedät että aika alkaa olla lopussa, kun et enää jaksa kiinnostua koiranpennuista, tai sitten tämä on vain sitä "kasvamista isoksi", mistä koulun terveydenhoitaja silloin nuorempana puhui. Kasvamista ja mielenkiinnon menettämistä asioihin joista ennen pidit ja rakastit saamatta mitään tilalle. En halua kasvaa, en todellakaan. En halua menettää kaikkea mielenkiintoani asioihin. En halua, mutta ei minulta sitä taideta kysyäkkään.

Pidin siitä, että pystyin innostumaan jokaisesta vastaan tulevasta kissasta, kiinostumaan kuoveista ja töyhtöhyypistä, aina vain uudestaan, nyt kävelen ohi ja olen hämmentynyt. Miksi minua ei kiinnosta, miksi en tunne iloa, miksi en yritä päästä mahdollisimman lähelle nähdäkseni jokaisen yksityiskohdan, miksi... Miksi minusta on tullut näin turta.

Käytiin ystävän kanssa baarissa, en saanut musiikista kiinni, en jaksanut meikata. Yritin todella saada otetta, mutta en päässyt siihen kiinni. En saanut sydäntäni värisemään, en päässyt vauhtiin, en pystynyt kiepsauttamaan näyttämöä ympäri. En jaksa hengittää. Vedän henkeä, pallea rentotuu, päästän ilman pihalle. Odotan uutta hengen vetoa, vedän sen hitaasti sisään ja päästän sen ulos. Väsyttää, suljen silmät. Pimeys on lohdullista, aivan liian lohdullista.

Läpsäisin tänään koiraa kuonolle. Rosa yritti vahingoittaa Kapua. Ja tässä tulos:

Kamelin selkä taisi katketa. Olen niin väsynyt. Muistan miettineeni joskus, miten kukaan voi vetään niin syvälle, että siitä jää pysyvä jälki. Itse kun pystyin vain raapimaan pintaa, jättämään vain naarmuja. Nyt kävi toisin. Ei sinun tarvitse olla vahva tehdäksesi tämän. Sinun suojakerroksesi täytyy vain olla ensin rikki. Sen suojakerroksen, joka estää sinua puremasta ihon läpi, iskemästä liian lujaa mustelmien syntymiseksi.

Haluan jättää eläimet vanhemmille, minusta tuntuu, että he voivat siellä huomastavasti paremmin mitä minun kanssani. Minusta tuntuu siltä jatkuvasti. Saan viestin viimeisen baarireissun mieheltä. Haluaisi tavata vielä kerran, ennen kuin lähtee kohti kotipaikkaansa. Pyytää jäätelölle. Minä... en halua tavata. En halua kertoa omaa tarinaani, en missä opiskelen, miten vietin vappuni, mitä teen vapaa ajallani. En halua kertoa, koska se muistuttaa kuinka tyhjä olen ja kuinka paljon vihaankaan itseäni. Päivän valo sattuu silmiin, välttelen taas peilejä ja kaikkia heijastavia pintoja. En anna ruumiilleni armoa. Miten ikinä se pystyisikään parantamaan edellisiä vahingossa syntyneitä haavoja, taistella sairautta vastaan ja pitää yllä edes jonkinlaista tasapainoa, kun heitän sitä vastaan kokoajan tällaisia juttuja.

Isä soittaa isovanhemmille toivottaakseen hyvää äitienpäivää, en halua puhua heidän kanssaan, en halua, koska minulla ei ole mitään sanottavaa, enkä halua valehdella. Kaikki ei ole todellakaan hyvin, koulu ei mene todellakaan hyvin, mutta... se ei ole heidän huolensa. Kaikilla on omat ongelmansa, omat taakkansa. Kaikilla on paha olla ja olen alkanut miettimään, mitä jos tämä ei olekkaan poikkeavaa, mitä jos tämä onkin vain todellisuutta. Mitä jos tämä onkin normaalia.

Mummo pyytää käymään, sanoo minun olevan aina tervetullut käymään. En ole lähettänyt kortteja juhlapyhinä. En tänä vuonna. Lähetän äitienpäivä onnitteluviestin kaverini vanhemmalle vanhasta tavasta, hän pyytää käymään pitkästä aikaa. Ikävä kuulemma minua. Minun todellakin pitäisi käydä kylässä, ennen kuin... Niin ennen kuin. Luulin aina heidän lähtevän ennen minua, nyt en todellakaan ole enää varma. Piirrän, jokainen veto on nihkeä. Viivat eivät tule enää luonnostaan, sekään ei tunnu enää hauskalta. Saan viimeisteltyä lupaamani työn. Nopean ja sutaistun. Onneksi minulle ei makseta tästä. Katselen videolta tanssivia ihmisiä. Miestä tanssimassa napatanssia. (https://www.youtube.com/watch?v=ZCfxHe5Tfx0) Olen lumoutunut, entä jos itsekkin kokeilisin. Jes, niin. 

Tankotanssi ei jaksa enää kiinnostaa, laskettelu ei jaksa kiinnostaa, ratsastus nostaa hieman päätään, mutta saan taas epämukavan tunteen, en halua yrittää. Unelmointi on todellisuutta kivempaa.

Rihanna - Disturbia: 

https://www.youtube.com/watch?v=sTKY5GTQ1HQ

Akarn