Olen juuri nyt hyvin vaarallisessa mielentilassa. Tunnistan se itsekkin. Haluan hypätä, aion hypätä, tai oikeastaan minun täytyy hypätä... Mutta ei Ei, pysy paikoillas, kirjoita, pidätä hengitystä, odota, ODOTA, se menee ohi. Se menee ohi. Se menee ohi. Paska. Mä en jaksa enää. Hitto. Mä en jaksa enää. Helvetin elämä. Keitä kahvit, sammuta valot. "Painu tulevaisuus helvettiin... Älä tule kiinni." Sinua ei ole, sä et ole olemassa. Sä et ole osa minua, anna olla.

Huomaatko, alkaa helpottamaan. Paniikki lähtee heti laskemaan. Heti kun uskottelen itselleni, että minua ei ole olemassa. Että kaikki mitä mä olen on poissa, kaikki mihin olen joskus osallistunut on vain kuvitelmaa, kaikki jäljet mitä oon itsestä jättänyt pyyhkiytyisi pois tai niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Mä haluan kadota, haluaisin kumittaa itseni tästä elämästä. Kaiken mitä mä olen, kaiken mitä mä olin, kaiken mitä mä tuun olemaan. Aivan kaiken, pienemmästä molekyylistä suurimpaan hiukkaseen. Haluan tuhota sen kaiken. Polttaa roviolla ja unohtaa. Lopettaa hengittämisen, se on vain liian työlästä ja aivan liian vaikeaa. Olen kokonainen vain silloin kun nään unetonta unta, sillä unetkin ovat pahoja, ne eivät ole painajaisia, mutta unissakin hengitän ja olen läsnä. En halua olla läsnä. En halua olla.

Ensimmäinen asia mitä mä teen, joka aamu on, että mä kiroan. Minä kiroan sitä, että heräsin taas. Heräsin sitten kelloon, aurinkoon, kissan hypäämiseen, auraauton kolinaan tai muuten vain. Kaikkein rauhoittavin asia mitä illalla voin tehdä, on ajatella, huomenna ei tarvitse herätä. Aluksi ajatus on kai tarkoittanut sitä, että saan nukkua pitkään, mutta nykyään se taitaa enemmän tarkoitaa, että oikeasti oikeasti, kumpa huomenna ei tarvitsisi herätä. Olkaa kilttejä, ei enää... Selvisin tästä, onko pakko vielä huomisestakin. 

Baarissa, silloinkun tarkoituksella maalaan kasvoni niin räikeästi kuin keksin, unohdan tarkoituksella kuka olen, tai mikä olen. Baarissa pystyn olemaan kuka tahansa ilman kasvoja ja nimeä. Minua ei ole olemassa, on vain se hetki. Voin tehdä ihan mitä tahansa tai olla tekemättä. Voin keimailla kelle tahansa, pelata ketä vastaan tahansa, koska laskun maksaa minä, joka ei ole siinä sillä hetkellä. Voin hengittää musiikin tahtiin, voin pyöriä, hyppiä, voin haistattaa paskat tulevaisuudelle ja menneisyydelle. Voin olla elävä kuollut, en kuollut elävä. Pystyn kiepsauttamaan koko näyttämön ympäri. Voi kun sen jälkeen on vaikea palata kuolleeksi eläväksi.

Inhottavin hetki baarin jälkeen tai sen aikana on, kun joku kysyy kuka sinä olet ja minä muistan. Muistan kuka olen, mikä olen ja miksi tähän on tultu. Tekisi aina mieli valehdella. Sanoa, en kukaan, en mikään. Olen Akarn, tammenterho, joka kuoli jo ennen itämistään.

Viime kerralla sain tanssia saman miehen kanssa, jonka kanssa tanssin uutena vuotena. En huomannut tai tunnistanut häntä, vasta sitten kun kaverini osoitti hänet minulle, vasta sitten ymmärsin yhteyden. Hän sattui tansittamaan toista ja no, niin tein minäkin. Tasoissa siis oltiin ja en oikeastaan välitä. Tanssikoon kenen kanssa haluaa. Ystäväni sanoi, että ei kannata, näyttää olevan player. Ehkäpä niin, mutta, jos hän on pelaaja niin mikä minä sitten olen? Halusin mennä hänen luokseen, mutta enpä oikeastaan halunnut aloittaa draamaakaan... päädyin sitten lähettämään tekstiviestin (voi kun romantista), ja kysyin kuinka vakavissaan hän on liikenteessä. Sillä en oikeasti halunnut rikkoa mitään, mutta silti halusin oikeasti kokeilla onneani. Vastaus oli, ettei kovin vakavissaan, myöhemmin hän tulikin istumaan yksin minun ja kavereideni lähelle. Menin juttelemaan, mutta ennenkuin ehdittiin muutamaa lausetta enempää vaihtamaan tuli hänen seuralaisensa hakemaan hänet. No, se oli siinä. Meikä hävisi. Hän valitsi toisen. Ja annoin olla. Tavallaan tiedän, että sillä toisella on kuitenkin paljon enemmän annettavaa hänelle kuin minulla. Ja kuitenkin minä olin se joka lopulta päätyi tanssimaan hitaat hänen kanssaan. Ilmeisesti valinta ei ollukkaan ihan vielä siinä, kun hän kerta palasi vielä luokseni. Kummallinen maailma. En ole rakastunut, mutta rakastuneempi kuin koskaan. Hänen kanssa haluan kokeilla, haluan yrittää pystynkö oikeasti rakastumaan ihmiseen.

Hän kysyi minulta mitä haluan. En tainut koskaan vastata. Mitä minä haluan? Oikeasti vai niin kuin tässä elämässä? Oikeasti haluan vain kadota, mutta tässä elämässä, luulen, että haluan juuri nyt sinut. Ja mä lupaan olla vain sun, jos sinä minut vain haluat.

Akarn