Kapun turkki on korjaantunut entiselleen. Olen syöttänyt sille tämän viikon kuivattuja jauhomadontoukkia. Vaihdoin myös sen ruuan takaisin LilZoon siemensekoitukseksi. Jostakin syystä tuo Mustin ja Mirrin sekoitus tuntuu lihottavan ihan älyttömästi (varmaan puristettua maissia liikaa) ja jos annan sitä vähemmän kuin normaalisti Kapu tuntuu jäävän nälkäiseksi, myös tuo valkuaisen saanti näyttää takkuavan siitä (turkki). Hiiren aika on ihan älyttömän nopea. Vaikutukset näkyvät jo seuraavana päivänä. Olen myös huomannut, kuinka viikonloput vaikuttavat meidän suhteeseemme. Kapu on aina viikonlopun jälkeen, jolloin en ole päässyt käsittelemään häntä normaalisti, etäisempi kuin ennen. Suhde korjaantuu nopeasti ja pian se taas kiehnää kanssani kuin aikaisemminkin, mutta se on jännä huomata kuinka se vaikuttaa. Se on kuin tanssi, kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse, kaksi eteen. Tätä askelta taakse ei tule, jos olen kotona, vaikka en ottaisikaan häntä juoksemaan lattialle tai sängylleni ollenkaan. Se on jännä, ihan kuin se murjottaisi. Olisi niin kiva pystyä hankkimaan Kapulle kaveri, se on seurallinen pallo ja haluaisin sen pitävän elämästään, mutta, niin. Yksi ihastuttava piirre Kapussa on se, että kun nostan sen lattialle juoksemaan tai peittojen väliin seikkailemaan, ja kadotan sen näkyvistäni mielestäni liian pitkäksi aikaa, minun ei tarvitse sanoa muuta kuin, että missä on Kapu, mihin Kapu meni, ja se tulee näyttäytymään minulle. Ja kun sanon, että sielläkö on Kapu, niin se tietää, että tutkimusmatkailua voi jatkaa rauhassa. Se on oppinut lukemaan minua ja minun toiveitani paremmin kuin minä sen, ja sen pitäisi olla se tyhmempi osapuoli.

Katson Britey Spearsin - Everytime musiikkivideota. En tiedä miksi rupesin sitä yhtäkkiä katsomaan, se oli vain taustahälyä, mutta hetkeen en voikkaan katsoa mitään muuta. Veri, unohdus, lapsi. Tunteet risteilevät mielessä. Voi kuinka haluaisinkaan sukeltaa jäihin. Antautua niiden tuhansien neulojen ja puukkojen  pirstottavaksi. Niin kuin Jack varoitti Rosea Titanicissa, älä hyppää, se on kuin tuhansia puukkoa iskisi ihoosi. Näen yhdet kasvot mielessä, ja tiedän, että hän on se syy miksi vielä istun tässä, miksi suoritan tätä koulua, miksi asun vielä tässä talossa. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta niin se vain on. Hän antaa minulle voimaa, ja näen hänen silmänsä. Talven silmät.

Jäin auton alle tuossa pari viikkoa sitten. Osittain omaa syytäni ja osittain autoilijan syytä. Minulle oli vihreä valo, mutta, jos olisin ollut tarkkaavaisempi ja jarrut kunnossa, mitään törmäystä ei olisi koskaan tullut. Päädyin törmäyksen seurauksena pyörimään asfaltille, ja sain kolauksen kuplaani. Ehdin vain todeta, etta jaahas, seuraavaksi jo lensinkin. Mutta se mikä minua kolautti, ei ollut se törmäys, vaan se tosiasia, että totesin vain jaahas, nyt mennään. Ei pelkoa, vain kylmää tyydytystä. Ja ei mitään. Lensin, ei haavoja, ei rikkoutunutta pyörää, ei mitään. En tiedä mikä minua suojelee, mikä ei anna minun mennä. Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta kun näin käy. Menetin pyörivään rupelliin hattuni, mutta en päänahkaani. Turveseinän romahtaessa ainut kohta mikä ei romahtanut oli se minkä alla seisoin. Enkä käsitä, mikä minua suojelee ja miksi. 

Hän väistää katsettani hyvin itsepintaisesti. Tuijotan ja ihmettelen. Miten jään silmät voivat olla niin lämpimät. Tilasin hänelle lahjan, mutta en tiedä tulenko sitä koskaan hänelle antamaan. Jos en, niin ainakin minulla on jotakin muistuttamassa hänestä jatkossakin.

Istun auton ratissa punaisissa liikennevaloissa tankotanssituntien jälkeen. Olen hakemassa itselleni ruokaa ja ajattelin samalla etsiä laktoositonta suklaata seuraaviin bileisiin. Vastaantulijoiden valot häikäisevät. Heijastinkausi on alkanut. Huomaan yhtäkkiä olevani tyytyväinen, jään tutkimaan tätä tunnetta. Miten on mahdollista, että noin kaksi tuntia sitten olin valmis nylkemään itseni, kaksi tuntia sitten hajoitin takkini, koska minun oli saatava se pois päältäni ja vetoketju jumittui paikoilleen. Miten on mahdollista. Miksi halusin kaksi tuntia sitten tuhota itseni niin perusteellisesti. Mikä tässä välissä muuttui. Valot vaihtuvat, ajan kaupan parkkipaikalle. Minulla on vähän päälle puolituntia aikaa kiertää kaiken tarvittavan. Istun autossa ja ymmärrän miksi joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää, miksi joku voi haluta tappaa itsensä. Tässä tilassa se ei ole vaihtoehto, tässä tilassa se on kaukainen asia, vuoren takana piilossa. Se ei kuiskuttele korvaan ihania ja kipeitä valheita. Tuhansia syitä ja lauseita.

Sain kelalta luvan jatkaa opiskelua, sain kelalta luvan jatkaa loisimista. Minun tekee mieli valvoa tämä yö. Pystyisinkö sen tekemään. Tahdon kokeilla.

Akarn

Britney Spears - Everytime (https://www.youtube.com/watch?v=8YzabSdk7ZA)