En kestä yhtään mitään. Olen niin reunalla, että ei mitään järkeä. Tiistaina aloitettiin kortisonikuuri. Se näyttää tehoavan. Viime viikolta asti kestänyt kuume kierre on ainakin saatu katkaistua. Tänään takana ensimmäinen kuumeeton ilta pitkään aikaan. Eilen vielä yritti nostaa, mutta ei ilmeisesti pystynyt kunnolla kortisonin takia. Kyljen polte on rauhoittunut. Välillä viiltää todella kipeää, mutta sen kestää. Pään sumu on väistänyt, käytin koiran lenkillä. Sain absurdin kokemuksen seisoessani risteyksessä Rosan nuuhkiessa piennarta. Ihmisiä lappasi menemään ohi kolmesta suunnasta, miehiä, naisia, nuoria, vanhempia, aikuisia, pyörällä, kävellen, juosten, kaikki tuijottavat kännykkää. Kaikki, pyöräilijöistä lähtien. Minä ja maailma. Ei yhteyttä.

Aloitin päivän heräämällä hikisenä ja viemällä näytteitä sairaalaan. Sain myös ajan magneettikuvauksiin. Se menee enskuun puolelle. Aika pian kuitenkin, kerta hammaslääkäriaikoja saa vasta kesäkuulle, jos ei buranaa tarvi vetää kuin karkkeja. Eli et ole päivystyksen kautta menossa. Seuraavaksi ajoin takaisin Ouluun, sen verran pirteä olin näistä aamuisista lääke huuruistani, Azamunia ja Cortimenttia sekaisin, että sain aloitttua englannin CIV ja työpaikkahaun tekemisen. Lenkin jälkeen sain inspiraation piirtää. Tarvitsin paperia ja kaupastahan sitä saa, enmpä tajunnut murskaavani oman päiväni sillä. Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Olisit pysynyt kotona.

Lähdin Kärkkäiselle, koska sieltä olen viimeisimmän luonnoskirjani ostanut ja olen ollut hyvin tyytyväinen siihen. Harhailin pitkin kauppaa ja eihän sieltä mitään luonnoskirjoja löytynyt. Rupesi sitten tuo maha vihjailemaan, että olisi ihan hyvä etsiä vessa, ennen kuin tarvii juosta. Noudatin pyyntoä ja mentiin. Maksoin kassalle ostamani DMC langat, menin vessojen luo ja vapaa. Avaan ovea ja saan sellaisen hyökkäyksen niskaan, että ei mitään järkeä. Kirosanoja, uhkauksia, huutoa ja puhdasta vihaa. Suljen oven anteeksi pyyntöjä mumisten. Kiroilu jatkuu, olen hämmentynyt, säikähtänyt, hukassa. Pyörin vähän aikaa paikoillani ympyrää, en tiedä mitä teen. Kiroilu jatkuu, muutkin liikkuvat poispäin. Siirryn infopisteen lähelle, vessan ovi käydää laittamassa lukkoon, oven kahvaa ränkätään niin, että koko ovi tärisee. Haluan pois. Pääsen kynnyksen yli, itkettää, haluan kuolla, haluan pois, miten onnistuin tämänkin mokaamaan, miten vitussa? Vihaan ihmisiä, vihaan itseäni, inhoan maailmaa, en käsitä. En käsitä. Pääseen autoon itken, kipu ja viha iskee kunnolla, jännitän kaikkia lihaksia, pidätän hengitystä, yritän räjäyttää keuhkoja, kynnet pyrkivät lävistämään käsivarret. Kyyneleet valuvat. Rauhoitu, rauhoitu. Sä et pääse pois ennen kuin rauhoitut. Rauhoitu. Prismassa on vessa ja voit katsoa sieltä sitä luonnosvihkoa ja kaikkea muutakin. Hyvä diili vai mitä? Eikö niin...

Kuinka vähän sitä vaaditaankaan reunalta potkaisemiseen, ja kuinka paljon sitä vaaditaankaan takaisin kiipeämiseen. Loppu päivän olenkin yrittänyt vain saada fiilistä paremmaksi. Kuunnellut musiikkia, ostanut taljan, kanavatyön, juonut limsaa, syönyt karkkia. Ja edelleen fiilis laahaa, edelleen piinaa. Noh, uusi muisto muistojen kirjaa, jotka eivät unohdu ja tulevat niskan takaa hyökäten samankaltaisissa tilanteissa. 

Akarn