Tuntuu, kuin joka päivä olisin pikkuisen onnellisempi kuin mitä eilen olin ja tuntuu, kuin joka päivä toivoisin pikkuisen enemmän, että minua ei olisi ollenkaan olemassa. Ristiriitaista. En tiedä johtuuko onnellisuus siitä, että en jaksa välittää asioista, vai tästä loistavasta auringosta vai mistä. Pari viikkoa sitten huomasin miettiväni kuolemaa ilman itkua, vihaa tai surua. Pelottavan tyynellä mielellä. Totesin vain, että tulen hyppäämään melko varmasti joskus ja taisinpa naurahtaakin päälle. Outoa, sillä minulla ei ole tunnetta siitä, että haluaisin tehdä asialle mitään. En ole aktiivisesti tappamassa itseäni, mutta luulen, että jos joku antaisi minulle kivuttoman, nätin ja helpon keinon olla heräämättä aamuisin tarttuisin siihen. En todennäköisesti ilman epäröintiä, mutta... tarttuisin siihen kuitenkin.

Olen saanut suoritettua koulut loppuun ja olen nyt virallisesti maaseutuyrittäjä sekä eläintenhoitaja. Eikä se jaksa juuri liikuttaa. Kuun lopussa on valmistujaisjuhlat koululla, mutta paperit olen jo saanut. Ja mitä niistä sanoisi. Paremmin meni kuin odotin ja varmaan niitä kehtaisi myös esitellä. En tiedä, en ole nähnyt muiden papereita. Maanantaina ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi näiden vapaideni ajaksi. Kesätöissä kuljen pätkätyöläisen tyyliin ihan mukavalla lypsykarjatilalla. Saan sieltä kipeästi tarvitsemaani kokemusta ja ehkä varmuuttakin tulevaisuuteen.

Kelalta tuli tänään viestiä aiheettomasti maksetusta opintotuesta. Olisi pitänyt älytä huhtikuun viimeinen päivä ilmoittaa itse koulun loppumisesta ja opintotukioikeuden menettämisestä, mutta eihän minulle tullu pieneen mieleen kelan asioiden hoitaminen. Keskityin vain hoitamaan viimeiset paperit koululle, tyhjentämään asunnon, palauttamaan kirjat ja siirtymään työpaikalle ensimmäistä pitempää työpätkää varten. Aikataulu oli sen verran hektinen, että jouduin säilyttämään kaikki tavarani autossa mitä en ottanut mukaan työpaikan asuntoon. Kotona en ehtinyt käydä. Talvirenkaatki sain vaihdettua autoon (tai isä vaihto) vasta viime viikonloppuna samasta syystä.

Nyt olen hakenut opiskelemaan biologiaa yliopistoon. Siinä on mielestäni pientä ironiaa hakeutua opiskelemaan elämän tiedettä, kun oma suhtautuminen elämään on mitä on. Se on kuitenkin ainoa ala mikä kiinosti ja kiinostaa sen verran, että pystyn edes ajattelemaan kuluttavani siihen useamman vuoden. Kävin jo suorittamassa pääsykokeen Oulun yliopistolla ja nyt vain odottelen vastausta. Itse koe oli historiallisen mukava tehdä. Nautin oikeasti joka hetkestä. Menin tilanteeseen tyytyväisenä ja poistuin onnellisena. Opiskelin siihen kokeeseen ihan eri tavalla kuin mitä olen opiskellu mihinkään muuhun kokeeseen aikaisemmin. Aloitin lukemisen jo maaliskuussa. Heti kun olin kohtaloni päättänyt ja jättänyt hakemuksen yhteishaussa. Toivon ja uskon panostukseni riittävän. Varasuunnitelmana minulla on jatkaa agrolokiksi opiskelua tällä maatalousalalla ja viimeisenä vaihtoehtona työvoimatoimisto. Agrolokin koetta en ole vielä päässyt suorittamaan, enkä ole oikeastaan vielä katsonut edes niitä esimateriaaleja kunnolla läpi. Huomaa kyllä mikä kiinnostaa minua enemmän tällä hetkellä. 

Biologian kokeen jälkeen pääsin ensimmäiselle lomalleni sitten pääsiäisen jälkeen ja sillä ollaan vieläkin. Olen huomannut kuinka ikävä minulla on ollut Rosaa ja yhteisiä lenkkejä. Jos totta puhutaan minulla on ollut välillä niin paha koti-ikävä, että en ole voinut muuta kuin itkeä ja kirkua sisäisesti. Ja kyllä olen kohta 22 vuotta.

Tällä lomallani olen juoksuttanut virallisia asioita, kylvänyt ja istuttanut, lukenut, kuunellut musiikkia, opiskellut virkkauksen saloja ja tehnyt sitä mikä tuntuu hyvältä juuri silloin. Ja olen nauttinut todella elämästä, mutta... taustalla on edelleen jokin pahasti pielessä.

Akarn