Tapasin taas yhden uuden tyypin näillä lukemattomilla kävelyreissuillani. Hän tuli juttelemaan. Kertoi, että on uusi tällä alueella, haluaisi tutustua ja saada kavereita. Karsastin häntä aluksi, niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Ihmiset... ihmiset meinaavat minulle vaaraa. Ihmiset ovat vaarallisempia kuin tuli, roihuava nuotio tai "vihainen" sonni. Ne satuttavat ja rikkovat turvallisen kuplani. Kuitenkin tämä herra, kyllä mies, siinä halusi jutella ja pyysi, että voisinko olla hänen kaverinsa facebookissa. Suostuin, koska en halua olla ilkeä tai epäkohtelias. En tiedä sitä rajaa ein ja epäkohteliaisuuden välillä. Kukaan ei ole koskaan välittänyt opettaa sitä minulle. Lopputuloksena on, että olen usein liian "kiltti" ja ongelmaa pahentaa se, että haluan miellyttää. Jos olisin koira, olisin paimenkoira. Aina valmis tekemään mitä käsketään, aina valmis liehittelemään. Yhteiskuvaa en suostunut kuitenkaan ottamaan. Erkanimme sitten tästä, ja pääsin viettämään mahtavaa iltaa yksin omassa rauhassa tutkien paikkoja, ilman koiraa.

Seuraavana päivänä hän oli sitten ottanut facebookissa yhteyttä, vastasin viesteihin. Edelleen aika varautuneesti, hän pyysi monta kertaa tapaamista. Kieltäydyin. Kunnes päätin tietoisesti laskea tuota lasiseinääni, minun turvaani ja estettäni oikeiden suhteiden muodostamiselle. Päätin suostua tapaamiseen. Ja sain turpiini. Sain taas niin turpiini. Kaikki meni niin hyvin aluksi, juttu lentää, alan rentoutumaan. Hän yrittää käydä fyysiseksi, torjun hänet. Ensimmäinen varoitusmerkki, joka minun olisi pitänyt tajuta. Ei mies ja nainen voi olla ystäviä. Ei ainakaan minulla. Mutta, olen yksinäinen, kaipaan seuraa, vaikka yritänkin tehdä kaikkeni uskotellakseni itselleni muuta. Pelkään ihmisiä, ne ovat vaara. Vaara. Jatkamme juttelua, lähdemme käymään kävelemässä, hän yrittää toisen kerran ja torjun jälleen. Luulen, että hän tajuaa asian kun hän lakkaa yrittämästä. Lopulta keskustelu kääntyy jatkoon. Hän haluaisi lähteä viihteelle, itseäni ei niinkään kiinnostaisi. En ole siinä tunnelmassa, en halua ettiä itselleni uutta illan kuningasta. Entinenkin on vielä kuvioissa. Hän on saanut minut niin koukkuun, tekemättä mitään. Ehkä juuri siksi, hän on tarpeeksi hidas minulle.

Mutta, lopulta tämä paimenkoiraluonne tulee jälleen esiin ja suostun lähtemään baariin. En pysty vastustaan inttämistä ja pyytämistä, jos kyseessä ei ole mikään järjettömän iso asia tai siitä ei ole itselleni selvää ja suurta haittaa, jos asia ei ahdista, kuin vain lievästi. Sitten hän sanoo, että hänen pitää käydä kotona hakemassa rahat ja vannottaa minua odottamaan häntä. Lupaudun lopulta siihenkin. Tässä vaiheessa olisin jo monta kertaa halunnut lähteä kotia, mutta lupaus on lupaus ja minä niin onneton tapaus. Baarissa sitten kaikki selviää, se asia, kaikki ne vihjeet ja vihjaukset, jotka ingnoorasin tarkoituksella ja tyhmyyttäni. Hän haluaa vain sitä yhtä asiaa, niin kuin kaikki muutkin, ja voin vain sanoa itselleni, että älä luovuta. Älä ammu itseäsi tämän takia. Käytän kuningastani hyödyksi, valehtelen ja sanon olevani varattu, parisuhteessa. Minulla on nimi, jonka voin sanoa, ja hän pelastaa minut, vaikka hän ei ole edes paikalla, vaikka hän ei todennäköisesti edes ajattele minua. Hän pelastaa minut silti, tietämättään. Tämä mies alkaa kiukuttelemaan, enkä osaa edelleenkään kävellä ulos tilanteesta. Kääntää vain selkää ja häipyä. En halua loukata, en halua jättää sitä roikkumaan näin. Saamme asian selvitettyä ja hän kysyy onko minulla sinkkukavereita. Ei ole. Lopulta kaikki päättyy siihen, että hän sanoo, että pitää käydä vessassa ja olen iloinen, koska tiedän, ettei hän tule enää takaisin. Tiedän sen, mutta sen jälkeen en tiedäkkään mitä sitten tekisin. Jäisinkö tanssimaan, lähtisinkö kotia. Teen taas uuden virheen tässä virheiden sarjassa. Mikä nero olenkaan ihmissuhteissa, mutta minkä teet, kun onnistuin kusemaan senkin ajan, jolloin tätä olisi pitänyt harjoitella. Minä olen virhe, kaikki minussa on virhettä tai virheellistä. Kaikki. Kysyn kuningastani lähtemään viihteelle, ja saan kieltävän vastauksen. Hän on kavereidensa kanssa. Tanssin tyhjän päällä, yritän vetää silmäpeliä, "huoraan" jälleen, älä luovuta, en pysty keskittymään, yritän ottaa kiinni jostakin, en saa otetta, tanssin tyhjän päällä, älä luovuta, älä luovuta. Päätän pistää stopin tälle kierteelle ja lähden kotia. Kotimatka alkaa naurulla, epätoivoisella naurulla ja jossakin vaiheessa se sulautuu itkuksi, raastaviksi henkäyksiksi. Jumalauta mikä elämä. Jumalauta mikä luuseri.

Luen itsemurha sivustoja, tiedän merkit, tiedän kaikki varoitusmerkit. Se naurattaa, kuinka pystyn raksimaan yksi kerralla kaikki merkit läpi, pikkuhiljaa, jokaisen vuorollaan. Näen sen kehityksen ja nauran. Älä luovuta, kehtaatkin luovuttaa. Kotona menen suoraan suihkuun. Itken, nyyhkäykset tulevat jostakin pohjalta, jostakin syvältä, jostakin tyhjyydestä. Poikkeuksellisesti minulla ei ole mitään tarvetta satuttaa itseäni, olen jossakin aivan uudessa maailmassa. Maailmassa, jota en tunne. Kuninkaani pyytää tulemaan käymään, en lähde, koska olen hajalla, minusta ei ole siihen nyt.

Aamulla herään, poikkeuksellisesti nousen suoraan ylös, en pelkää kohdata tätä päivää, laitan puhtaat vaatteet päälle. Olen edelleen siinä uudessa maailmassa. Uudessa ja oudossa. Haluaisin mennä veljelleni kahville, haluan mennä jonkun luokse, en halua olla yksin. Haluan, että joku olisi kanssani samassa huoneessa. Ironista, tämä eilinen tyyppi ottaa uudelleen yhteyttä. En aijo vastata, en todellakaan. Poistin hänen numeronsa jo. Poistin jo kaikkien muidenkin, paitsi kuninkaani.

Akarn

Neljä Ruusua - Älä luovuta (https://www.youtube.com/watch?v=I4RdOpHImb0)